Hankikanto

Aamulenkillä...

Edelliseen, viime viikon otsikkoon viitaten tämän päivän merkintä voisi olla vanha sanonta 'kevät keikkuen tulevi'. Sen verran talvinen viikko on takana. Tänä aamuna paistoi aurinko täysillä navakan tuulen säestämänä mutta iltapäivällä paiskoi jo oravankokoisia lumihiutaleita...Iloisempana sääilmiönä mainittakoon että Pääsiäisen loskakelit vaihtuivat yöpakkasiin ja aurinkoisiin päiviin, joten odottamani hankikanto on vihdoin täällä!

Ei ehkä mikään hevosenkestävä kanto mutta kolmen briardin ja niiden emännän kylläkin! :-)

Jäniksenpapanoita..nam!

Tämänvuotinen talvi ja erityisesti kevättalvi on ollut ns. vanhanajan talvi, paljon lunta ja pitkiä pakkasjaksoja...sinänsä ihanaa, olen ehdoton talvi-ihminen mutta kyllä kevätlämpöä jo kaivattaisiin näille raukoille rajoille. Tällä hetkelläkin raivoisa tuuli repii puiden oksia ja kolkuttelee uhkaavasti pienen mökkini rakenteita. Oikea kevätmyrsky!

Koirien lenkittäminen on näillä keleillä helppoa - tuosta vaan sinkoat pelloille, jänkille tai metsiin, varsinkin suksien kanssa pääsee ihan minne vaan. Liikuntaa meidän jengi on kyllä saanutkin, juoksuhuumassaan Gipsy ja Salli ovat rasittavia joten parin tunnin lenkitys hangella ajaa asiansa ja ylimääräiset höyryt jäävät jänkille. Onneksi kevään juoksusesonki alkaa olla pikkuhiljaa ohitse ja päästään kunnolla treenailemaan ja odottelemaan lumien lähtöä ja jälkikelejä.

Ilta-auringossa kellarin katolla

No voi hitsi - nyt ollaan korvat poskella...

Päivä on pidentynyt, iltalenkki tehdään 'valoisan' aikaan (klo 21.00)

Kevät etenee

Pääsiäispöytä mummolan pirtissä

Pääsiäisen aika on monesti näillä leveyksillä tietänyt räntää, lunta ja loskaa...toisin oli nyt. Meille on riittänyt auriskelejä oikein olan takaa eikä ollenkaan haittaa vaikka muutamana päivänä on ollut puolipilvistä. Tosin kyllä huhtikuinen päivälämpö ja lämpimät yöt ovat saanut sivutiet loskalle ja kuralle.. :-/ Itse toivon lämpimien päivien päätteeksi kunnon yöpakkasia jotta saadaan vielä hankikanto!

Nahkakaksikon ja Raisan kanssa kävimme ennen pääsiäistä pitkän lenkin Sieppuvaarassa. Sallin juoksu oli alkanut jo silloin, joten Kamu-herralla oli 'housuissaan pitelemistä' ja kokonainen haaremi huolehdittavanaan! Meinas pojalla merkkausaine loppua kesken! :-)

Kovasti olen selaillut pk-lehteä, SKL:n näyttelykalenteria ja tokokokeitakin on kateltu sillä silmällä. Harmillista että pk-koepaikat pitää varata kamalan aikaisin, keskellä hohtavia hankia ja pikkupakkasia kun ei ihan heti tule mieleen jälkikokeet ja mahdolliset koepaikat varasijoineen. Mutta sellaiseksi tämä on mennyt, pk-kokeita järjestetään rajoittamattomina todella vähän joten koepaikan saadakseen on oltava aikaisin liikkeellä.

Näyttelykalenterissa ja tuomaritarjonnassa näyttää jatkuvan itäblokkilainen linja - outoja nimiä Serbiasta, Kroatiasta, Romaniasta ja mistä lie into-kiinasta..hmm...sitä olen miettinyt onko nämä 'eksoottiset' nimet omiani ajatellen hyviä vai huonoja??

Jospa sitä kuitenkin muutamaan kesänäyttelyyn ilmoittelisi, Gipsy ainakin olisi kivassa kunnossa veteraanikehiä ajatellen.

Tässä vielä kevään kuvasatoa hohtavilta hangilta.

Minna ja lauma Sieppuvaarassa (kuva: Raisa H)

Poseerausta rivissä


Nyt loppui Kamun itsehillintä - oli mentävä tarkistamaan muorin hännänalus :-)

Hieman suttuinen kuva Immosenvaarasta

Kelkkareitillä, Salli mönkii ja sukeltelee hangessa...

Josta seurauksena ainainen lumikuono-look!

(kuva: Raisa H)

Vammoja ja vauvoja

Tässähän voi paleltua pylly!

Lauantai aamuna ihmettelin Sallin outoa, hiljaista olemusta. Mietin onko juoksu lopultakin alkanut ja neidillä olisi jopa kipua ja särkyä. Kurkkaus hännän alle osoitti epäilykseni vääräksi mutta siirtäessäni häntää sivuun Salli vingahti. Ulkona lenkillä se hipsutteli muiden perässä todella epätyypilliseen tapaan ja roikotti omituisesti häntäänsä.
Tunnusteltuani häntää huomasin miten se oli tyvestä hieman turvoksissa ja kosketusarkakin. Mitään muita vammoja siinä en sitten huomannutkaan, ei haavoja tai verenpurkaumia, ainoastaan lievä turvotus ja kosketusarkuus sekä hännän 'elottomuus' koiran liikkuessa. Selailin nettiä ja löysin mielestäni selkeän syyn moiseen - vesihäntä! Soitto päivystävälle eläinlääkärille varmisti asian. Hoitona Rimadyl tulehduskipulääke parina päivänä (onneksi löytyi kotiapteekistani) ja lämpöä häntään ja peräpäähän. Voi kökkö! Ei sitten lähdetty Rovaniemelle pk-treeneihin...Salli on palelluttanut pyllynsä!

Voihan häntä!

Koirat ovat joka päivä useita tunteja pihalla ja tietenkin istuskelevat mielellään lumivallin päällä ympäristöä tsiikaillen ja auringosta nauttien. Tämä keväinen nautinto koitui Sallin hännän kohtaloksi. Vesihäntä tulee yleensä liiasta uimisesta ja vedessä lotraamisesta mutta myös kosteudesta ja kylmistä alustoista. Kuulemani mukaan hyvin tyypillinen 'noutajatauti' mutta näköjään iski paksuturkkiseen briardiinkin! Hmmm..pitäisköhän tytöille laittaa ventabed alustat vallin päälle ja portaille kevätpäivien ajaksi...

Tarkkailun alla ovat nyt myös anaalirauhaset, jotka vesihännän yhteydessä helposti ärtyvät. Kyseisten rauhasten turhaa sorkkimista olen vältellyt, niidenhän tulisi koiralla tyhjentyä normaalin ulostamisen yhteydessä, eikä meillä sen kummemmin anaaliongelmista kärsitäkkään. Normaali ruokavalio ja kiinteät ulosteet hoitavat anaalien tyhjentymisen. Toivottavasti näin on jatkossakin.

Olen viime aikoina mielenkiinnolla seurannut netistä tuttavani Katjan bordercollienarttu Ruskan pentujen syntymää ja elämänalkua. Eilen 4 vrk:n ikäisten pentujen Youtube video sai Gibbon mamman tunteet heräämään! Pikku bordercollievauvojen nälkäitku sai meidän 23-kertaisen äippäkoiran todella huolestumaan, hyvä ettei tunkenut väkisin tietokoneen näyttöön pentupoloisia auttamaan! Hölmö muori!

Ruskababies-filmi saa muorin äidinvaistot heräämään

Kauniit kevätpäivät senkun jatkuvat, toivottavasti myös pääsiäisen yli! Häntävammaisen Sallin takia emme ole nyt hiihtäneet lainkaan mutta pitkiä jokivarsilenkkejä olemme patikoineet. Ihanaa!

Häntävammainen :-)

Sunnuntai lenkillä Naamijoella

Reeniä ja rätinää

Pikkuhiljaa pitäis vissiin orientoitua tulevaan koekauteen. Huhtikuu on pian käsillä ja sen jälkeen onkin jo toukokuu ja pk-kausi täysillä vauhdissa. Koirat ovat kyllä molemmat, Rasta ja Salli, niin talviterässä kuin ikinä olla voivat.

Tänään treffasimme Jonnan ja Kiin kanssa tokotreenien merkeissä. Aloitimme paikallamakuulla Rastan ja Kiin kanssa. Se meni hyvin vaikka hieman korvattomia oltiin koirakaverin kuikuillessa vieressä. Tokon alokasluokan liikkeitä treenasimme Jonnan kanssa vuoronperään, toisen toimiessa liikkurina. Semmosta perushömpötystä oli kyllä Rastan sekä Sallin suoritukset, kontaktit tuppaa tippumaan ja perusasennot on vinoja ja ylipäänsä kaikki tekeminen epätarkkaa! Sallilla otin kapulan pitotreenejä ja tiivistä eteentuomista, mälväämistä esiintyi taas joten sekin pitää jälleen ottaa työ alle ja tehomuistutukseen. Noh, mitään muuta ei voi odottaakaan, ihan peruslenkkeilyllä ja hiihtokilometrejä keräilemällä kun ei tottishommat edisty...ja sitähän me olemme pelkästään tehneet viimeiset 3 kuukautta.

Jospa se tästä taas. Myönnän olevani laiska tottistreenaaja, varsinkin jos ei ole ihan lähitulevaisuudessa kokeita tiedossa.

Jonna on treenaillut Kiin kanssa säännöllisemmin pitkin talvea ja se näkyy jo ihan kivoina seuraamispätkinä ja osasuorituksina. Kiillä on ihan oikea asenne hommiin - palkaksi tarjottujen frolicmurusten sijaan patukka ryöstetään vaikka väkisin emännän treeniliivin taskusta! :-)

'Rätinää' meillä on ollut havaittavissa viimeisten viikkojen aikana. Gipin ja Sallin juoksu tekee tuloaan ja se näkyy ja kuuluu ylimääräisenä tohottamisena ja turhana kuumumisena esim. keppileikeissä. Lähes neljään vuoteen Gibbon muori ei ole nuorisoa ojentanut mutta viime viikolla sekin taas nähtiin. Ilmeisesti muorin adrenaliini vuosi yli ja Rasta sai tukkapöllyä oikein kunnolla (hampaan, kulmurin mentävä reikä reidessä muistutuksena...). Pari päivää sen jälkeen Salli ja Rasta nujakoivat lenkkipolun varrella. Niillä on tapana juosta kilpaa ja ottaa kunnon spurtteja aina lenkin kuluessa. Tasaväkisinä juoksijoina ne kirittävät toisiaan huimaan vauhtiin ja yleensä nämä spurtit eivät johda mihinkään 'ylipurkauksiin' mutta toisin oli nyt. Seurauksena tyhjänpäiväinen rähinä ja Salli kenttään! Ne on nuo viheliäiset hormoonit...

Gipsyltä ja Rastalta joutais vehkeet pois ja sen myötä rauha taloon ainaisesti. Tyttöjen sterilisaatio leikkaus on aina vaan siirtynyt ja siirtynyt. Oman kunnan eläinlääkäri ei ala leikkaamaan yli 25 kg:n narttua anestesia-avun puuttuessa ja naapurikunnan eläinlääkäri kuuluu ilmeisesti 'vanhaan koulukuntaan' eikä tee sterisaatiota lainkaan ilman lääketieteellistä syytä...hoh hoijaa...pitää kait suunnata Rovaniemelle ja yksityiselle klinikalle.

Välillä ollaan 'sukset ristissä'...

Osataan meki tapella - ainakin kaksi kertaa vuodessa!

Naamijoella

Kulunut viikko on ollut säiden puolesta parasta kevättä. Olenkin reippaasti vetaissut sukset jalkaan aina töistä kotiuduttuani ja suunnannut koiruuksien kanssa jäälle, joko järven tai joen.

Erityisen ihastunut olen Naamijoen reitistöön, jossa voi hiihdellä kelkanjälkiä pitkin sulakkojen ja koskien laitamilla.

Naamijoki on kotikuntani pisin joki, se saa alkunsa Ylläksen tuntumasta Kurtakon kylän 'takamailta' ja virtaa tästä kotimökkini takaa jatkaen laskuaan aina Pelloon ja päätyen Torniojokeen. Naamijoen varrella on myös minun lapsuuteni kotikylä, Koivumaa. Kesäisin joki on kanootti - ja kajakkimelojien suosima reitti upeineen koskineen.

Naamijoen alkupäässä Tammen laavulla

Rasta ja Salli sulakon reunalla

Sieppikosken kohdalla on poikettava 'maalle' jotta päästään etenemään

ja taas joen jäällä..

Hiihtokilometrejä on tullut päivittäin lähes 10-15km. Se ei ole vielä paljoakaan kun vertaa Raisan (ja Kamun ja Oonan) tekemiin hiihtolenkkeihin joilla helposti menee 25km rikki...no me ollaankin ns. sunnuntaihiihtelijöitä ja jos oikein laiskottaa laitan Rastan tai Gipin valjaisiin ja hiihtovyöhön niin jopas helpottuu matkanteko...:-)

Uudenvuoden lupaukseni hikilenkkeilystä on siis pitänyt kutinsa, joskin heikohkon alkutalven jälkeen vasta innostuin rehkimään. Koirille tämä aika on liikunnan suhteen rankinta ja muonakin vaihdettiin perinteisesti tujumpaan versioon. Gipsy -muori on vielä täysillä lenkeillä mukana, sillä jos jollakin 'pää vetää vaikka kroppa sanois sopimuksen irti'!

Kahjopää!

Gibbon tuumaustauolla

Hevipändi - kuten yksi facebook kaverini tätä kuvaa kommentoi..:-)

Hiihtolenkkien jälkeen meillä on mökissä hiljainen koirakopla.

Likat rentoutuu, äiti ja tytär..

Oona ja Kamu - koirakamuja osa 2

Eikä mikään Oona Kamu, Okko Kamun tytär vaan Oona ja Kamu - vauhdikas nahkakaksikko Sieppijärveltä!

Oona ja Kamu ovat ystäväni/kolleegani Raisan nahkacolliet joiden kanssa lenkkeilemme, treenaamme ja kesäisin käymme näyttelyissä. Raisa on nykyisin tuttu näky minun tyttöjen hihnan päässä briardkehässä. Raisan mielestä briardien esittäminen on helppoa kun vertaa colliekehään...colliet esitetään perinteisesti hyvin 'esittämällä' jossa erityisen tärkeää on oikea päänasento taittokorvineen. Briardien kanssa, varsinkin minun, voi vaan mennä roiskaista kehään ja ne seisovat ryhdikkäästi mamia katseellaan etsien. Helppoa! (niinhän sitä luulis..mutta otappa vaikka Gibbon hihnan päähän...kaukana helposta..;-)

Kamu eli C.I.B Fin & S & Est Mva Kangasvuokon Starray on Rastan paras kaveri! Samanikäisinä ja saman kesän (2004) pikkupentuina ne ovat pennusta asti peuhanneet keskenään ja ovat niin samalla 'aaltopituudella' että siihen ystävyyteen ei mahdu eikä huolita muita! ja sen ovat saaneet katkerasti huomata Gibbon muori ja tyttärensä Salli...

Raisa ja Kamu

Oona eli Kangasvuokon Oliwia on Kamun 10-kuukautinen 'pikkusisko' vaikka ei varsinaisesti lähisukulainen olekaan. Oona on kaunis ja erittäin lupaava nuori nahkaneiti, joka varmasti näyttää kyntensä tulevissa näytelmäkehissä!

Oonan kaunis pää

Oona 9kk

Kuvissa koirakopla on helmikuun lopulla treenien jälkeisissä leikeissä Sieppijärven koulun pihalla. Rasta on koiristani koirasosiaalisin ja 'vähiten kiihtyvä' joten siltä käy paini ja takaa-ajoleikit sopuisasti yhteisillä pelisäännöillä. Samaa ei voi sanoa Gipistä ja Sallista... niillä tuntuu olevan omat säännöt tyyliin 'heti mulle kaikki tänne'!

Kaikki kuvat otti Jonna Nikumaa. Kiitos Jonnalle!

Kolmikko vauhdissa - Rasta ja nahkat!

Rasta ja Oona vauhdissa!

Vuorenvalloitusta!

Oonan varovainen leikkiinkutsu - Sallia, ärripurria mietityttää.

Kamulle kylmää kyytiä! :-)

Paikallisraveissa

Nyt tämä koirablogi ottaa harha-askeleen ja viikon merkintä on hyvin hevosenhajuinen! Otin itseäni niskasta kiinni ja monien vuosien jälkeen suuntasin naapurikuntaan Pelloon paikallisraveihin. Koirakopla oli tietysti mukana Toyotaan ahdettuna.

Näissä raveissa ei siis pelata totoa ja palkinnotkin ovat pienempää kokoluokkaa kun vertaa 'oikeisiin' raveihin. Vastaavia järjestetään ympäri Suomen monesti ns. jääraveina.

Aikaisempien, jo edesmenneiden, koirieni kanssa tuli käytyä paljonkin raveissa ja mietinkin miksi nykyisin perinjuuri harvoin tulee lähdettyä raveihin vaikka esim. täällä omassa kotikunnassani on varsin viehättävä ja hyvin perinteinen kesäinen ravitapahtuma - Kurtakon ravit.

No, syy kyllä muistui mieleen parin ensimmäisen lähdön aikana kun Gipsy-muori oli hihnassa radan reunalla...voi sitä vinkunaa ja vapinaa, kiihtynyttä räkytystä ja poukkoilua kun hevoset kaviot kopsuen sinkosivat voltista matkaan. Muorin saalisvietti sai yliotteen ja ah niin raivostuttava 'korvattomuus' valtasi koiran! Gipsy nousee niin helposti ylikierroksille 'liikkuvasta eläinlaumasta' (vrt porot, kauriit, hirvet ja yksittäiset ketutkin, joiden perässä pingotaan vaikka naapurimaahan!) ja mulla oli ajoittain vaikeuksia pitää se 'aisoissa'. Sieluni silmin näin edessäni kauhuskenaarion - irti päässyt karvaturri täysillä pinkomassa hevosten perään startista...lopuksi noloina ja päät painuksissa taluttaisin häirikön pois paheksuvan yleisön ja hevosmiesten katseiden saattelemana.

Pakko pysyä nahoissaan...

Siinä ne taas menevät...piip piip..lääh lääh!!

Joten ei muuta kuin koira autoon ja toinen hihnaan. Rasta oli huomattavasti helpompi tapaus, se ei saa hillittömiä riistaviettikohtauksia ohikiitävistä hevosista mutta oli rasittavan kiinnostunut niiden hajuista ja erityisesti herkullisista 'munkkikasoista'. Ja kun ei aterioimaankaan päästetty ja tarjolla oli vain lähtöjen tylsää seuraamista, aloitti Rasta tyypillisen 'boring-piip piip' konserttinsa.

Salli on onneksi perinyt (isältäänkö?) paremmat hermot ja vähemmän yli-kiihtyvänä kuin emänsä, oli se helpoin tapaus. Salli istuskelee radan reunalla ja seuraa kiinnostuneena ohitse kopsuttavia hevosia. Tylsistyttyään se rupeaa kaivamaan kuoppaa tai kerjäämään kärkkäriä viereisiltä katsojilta. Sallista taisin saada kelpo ravikaverin!

Salli seuraa volttausta.

Maalisuoralla!

Ohjelmaluetteloa plärättyäni ja lähtöjen esittelyjä seurattuani tein seuraavan huomion - suomenhevoset ovat edelleen vähenemässä ja kylmäveristen joukossa on yhä enemmän 'vääränrotuisia tupsujalkoja' eli ruotsinkylmäverisiä. Ei käy kieltäminen etteivätkö nämä tummat ja ryhdikkäät tupsujalat ole komeita katella mutta kyllä minun sydämeni sykkii silti suomenhevoselle, varsinkin sellaiselle liinaharjaiselle komistukselle! Aikoinaan, kun harrastin siis hoidin ja treenasin ravihevosia lähestulkoon päätyökseni (peruskoulun ja lukion ohella) tykkäsin lämppäreista, piti olla ehdottomasti lämppäri ori tai ruuna. Nyt huomaan ihailevani yhä enemmän suomenhevosia, varsinkin rautiaita liinaharjoineen. Sitä on vissiin tullut vanhaksi. :-)

Liinaharjainen komistus

ja sama komistus sivulta, ennen lähtöä.

Suomenhevosten 'nollasarja' voltissa.

Yhden kimon lämminverisen bongasin tänään! Harvinaisuus raviradoilla! Piti oikein kaivaa sukupostista hevosen sukutaulu jotta värin alkuperä selviäisi. Ei se ollutkaan venäläissukuinen tai orlovi perimältään vaan ihan tuiki tavallinen amerikkalainen ravuri. Isä oli myös kimo, vaaleneva kimo, joten tämäkin tänään nähty tamma tulee paljon vaaleammaksi iän myötä. Kaunis!

Kaunis kimotamma!

Oikein mukava päivä oli, koirat käytin ravien jälkeen Kittisvaaran mahtavissa maisemissa lenkillä ja kotiin palasikin rättiväsynyt poppoo, emäntä mukaan lukien.

Pellon Kittisvaara

Maisemaa..

Kelkkareitillä Kittisvaarassa